takaisin blogiin

Case Outokumpu – Laaja hankekokonaisuus Deep Mine -projektin prosessisähköistämisessä

toukokuuta 21, 2023    |     ASES

Outokummun Kemin kaivoksen Deep Mine -projektissa kaivosta syvennetään 500- ja 1000-tasojen välille maanalaisena kaivoksena. Maan alle on rakennettu paljon kaivosprosessin vaatimaa infrastruktuuria, jonka sähköistyksessä ASESilla on ollut merkittävä rooli tässä projektissa.

Deep Mine -projekti on sisältänyt laajalti erilaisia osahankkeita, joissa ASES on ollut mukana sähkönjakeluun, prosessisähköistykseen, instrumentointiin ja ICT-asennuksiin liittyen. Kerroimme jo aikaisemmin, kuinka ASES vuonna 2019 suoritti hankkeita Kemin kaivoksella 110 kV kytkinkentän laajennuksen sekä 1015-tason pumppaamon sähköistyksen ja automaation kokonaistoimituksena.

Vuosina 2020–2022 ASES on tehnyt yhteensä yhdeksän eri hanketta Deep Mine -projektin työmaalla sekä suorittanut lisäksi yhden hankkeen osalta asennukset aliurakoitsijana. ASESilla on ollut iso ja merkittävä rooli kaivoksen laajennuksessa prosessiin liittyvässä sähköistyksessä ja automaatiossa. Kaivoksen Deep Mine -urakoiden työt ovatkin tuoneet ASESille yli 10 miljoonan euron liikevaihdon.

 

”Hyvin on pelannut, niin projektinhallinnan puolella kuin työmaallakin”

– Mikko Leppälä, Outokumpu

 

Deep Mine -projektin vetäjä, projektipäällikkö Kari Huttunen ja laitevastaava Mikko Leppälä Outokummulta ovat olleet erittäin tyytyväisiä ASESin joustavaan ja ammattitaitoiseen otteeseen näiden eri hankkeiden suorittamisessa. Erinomaisten työsuoritusten lisäksi Leppälä nostaa esiin laajan urakkakokonaisuuden, jonka joustavasta suorittamisesta on ollut hyötyä sekä Outokummulle tilaajan roolissa että ASESille työn toimittajana.

”Kun on ollut monta urakkaa yhtä aikaa ja projektijohto molempien osapuolien osalta sama, on ollut helppo siirtää resursseja hankkeesta toiseen aina tarpeen mukaan. Kiireisempiä hankkeita on saatu vietyä eteenpäin, kun taas toisessa hankkeessa on voinut olla tilanne, ettei olla päästy täysillä eteenpäin ja siten voitu hyödyntää siihen varattuja resursseja,” Leppälä kertoo.

Projektinhallinta saa myös projektipäällikkö Huttuselta kiitosta.

”ASESin tiimillä on ollut hyvä käsitys heidän urakoidensa laajuudesta, ja he ovat siten pystyneet hyvin ryhmittelemään ja jakamaan töitään. He ovat toimineet usein myös oma-aloitteisesti, ja heillä on ollut hyvä käsitys siitä missä isommassa hankekokonaisuudessaan mennään.”

 

”Ammattitaitoa ja osaamista sillä joukkueella kyllä on”
– Kari Huttunen, Outokumpu

 

Deep Mine -projektin vetäjät ovat huomanneet myös ASESin laajan osaamisalueen, sillä ASESin tiimi on suorittanut tässäkin projektissa niin suurjänniteasennuksia, ns. ”pieniä sähköjä”, instrumentointia ja ICT-asennuksia – unohtamatta spesiaaliosaamista, kuten esimerkiksi valokuitujen käsittely ja hitsaaminen.

Projekti on ollut mieluisa myös ASESin tiimille. ASESin projektipäällikkö Jani Aspegren kuvaa työskentely-ympäristöä kaivoksella erikoislaatuiseksi kokemukseksi.

”Asennuksia on suoritettu tunnelistossa, joka on haastava ympäristö, ja osalle meidän asentajistamme aivan uusi. Kaikki ovat kuitenkin viihtyneet siellä töissä hyvin. Yhteistyö kaivoksen henkilöstön kanssa on sujunut erinomaisesti ja olisi kyllä hienoa, jos kaikki projektit sujuisivat samanlaisessa hengessä,” Aspegren kuvailee.

 

Kuvan lähde: Outokumpu

LISÄÄ AJANKOHTAISTA

ASESille lisää merkittäviä projekteja Metsä Fibren biotuotetehtaan työmaalle

marraskuuta 19, 2021
ASES on sopinut kahdesta merkittävästä asennusurakasta Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren Kemin biotuotetehdastyömaalla osana koko tehtaan sähkönjakeluverkoston rakentamista. Urakoiden yhteenlaskettu työllisyysvaikutus ASESilla ...

Lue lisää

Ases ja Siemens Energy Oy yhteistyössä: korkeajännitteisten kojeistojen modernisointia

syyskuuta 17, 2021
ASES ja Siemens Energy Oy ovat yhdessä toteuttaneet kaksi laajaa 110 kV kaasueristeisen kojeiston (GIS) modernisointiprojektia. Siemens Energy Oy on ollut urakoiden päätoteuttaja ja ASES tehnyt laadukasta asennustyötä aliurakoitsi...

Lue lisää

Terrafamen uuden akkukemikaalitehtaan ylösajo on alkanut

kesäkuuta 30, 2021
Suunnitteluinsinööri Jani Uusitalo valvoo tehtaan instrumentointi- ja automaatioasennuksia Sotkamossa käynnistymässä oleva Terrafamen akkukemikaalitehdas on yksi maailman suurimmista akkukemikaaleja valmistavista tahoista. Tehtaan...

Lue lisää
 
DJI_0690-ASES-HLPfi_kapea_t

VOIMMEKO OLLA AVUKSI?

Kuinka voimme auttaa?

Jätä viesti tai soita meille – keskustellaan yhdessä miten projektisi saadaan valmiiksi nopeasti ja kustannustehokkaasti.

OTA YHTEYTTÄ!
TAI SOITA MEILLE: +358 40 555 3214