takaisin blogiin

Alppilaskija Siiri Kvist matkalla kohti maailman huippua

toukokuuta 21, 2023    |     ASES

ASESin sponsoroima nuori alppilupaus Siiri Kvist, 17, on motivoitunut nuori urheilija. Takana on ensimmäinen FIS-kisakausi sekä alppilukion ensimmäinen vuosi. Vaikkakin kausi päättyi lyhyeen globaalin Korona-pandemian vuoksi, meni kausi Siirin mukaan hyvin. Kesän treenikauden jälkeen ajatuksissa siintää jo seuraava kausi alppihiihtokisoissa.

Siiri Kvist aloitti alppihiihdossa kilpailun 11-vuotiaana serkkunsa esimerkkiä seuraten. Lajista on tullut koko perheen harrastus – ja toivottavasti tulevaisuudessa Siirille urheilijan ura. Perhe asuu Haaparannalla, josta Siiri on käynyt viikoittain Kalixissa harjoituksissa. Junior-vuosina Siiri on kilpaillut Ruotsin ja Suomen kisoissa, joita voi loka-toukokuun välillä olevalle kaudelle sijoittua lähes joka viikonloppuun. Syksyllä 2019 Siiri aloitti Arvidsjaurin alppilukiossa (Arvidsjaur alpinaskidgymnasium), jonka myötä vanhempien ajallinen panostus tyttären harrastukseen on helpottanut. Siirin isä Sauli Kvist on kiitollinen sponsoreille, joiden panostus on suuri apu kisoissa reissaavan perheen kuluihin.

Nuori alppilupaus Siiri Kvist pujottelurinteessäUuteen kouluun ja kohti maailman luokan alppikisoja

”Uudessa koulussa aloittaminen oli jännittävää, mutta olen viihtynyt hyvin. Olen saanut tutustua uusiin ihmisiin, ja treenata paljon. Koulu kestää 4 vuotta, ja opinnot jaksotetaan siten, että kisamatkoilla ei tarvitse käydä koulua, vaan opiskelu tapahtuu omatoimisesti. Päivät treeni- ja kisamatkoilla ovat pitkiä jo muutenkin,” kertoo Siiri Kvist alppilukiossa opiskelusta.

Alppilukiossa opiskelijat harjoittelevat ahkerasti lajiaan, tekevät fysiikkaharjoituksia ja huoltavat omat välineensä. Lisäksi päiviin tietysti sisältyvät lukio-opinnot. Arvidsjaurin alppilukiossa vuosikurssilla on seitsemän alppilaskijaa, jotka kiertävät ryhmänä alppikisoja Ruotsissa ja toisinaan myös esimerkiksi Suomessa. Lisäksi Siiri käy toisinaan ylimääräisillä kisareissuilla perheensä kanssa Suomen ja Norjan puolella.

Lukion aloituksen lisäksi ensimmäinen kausi FIS-kisoissa on ollut Siirille sekä antoisa että raskas. Sarjan uudet tulokkaat laskevat lähtölistan loppupuolella, kun rinne on jo nähnyt parhaat hetkensä, ja samalla omaa sijoitustaan täytyisi hiljalleen nostaa. Siiri on kuitenkin positiivisella mielellä, ja toteaa olevansa tyytyväinen ensimmäiseen kauteensa FIS-kisoissa.

”Urheilijalla täytyy olla intoa ja motivaatiota harjoitteluun ja kilpailemiseen. Siiri ei ole koskaan sanonut, ettei jaksaisi lähteä treeneihin tai kisamatkalle. Annan kaiken tukeni Siirin uralle, ja päivääkään tämän lajin parissa en vaihtaisi pois,” kertoo Siirin isä Sauli Kvist ylpeänä tyttärestään.

Alppihiihtäjän kesätreenikausi

Vaikka tuleva kausi 2020-2021 on vielä kisakalentereiden osalta auki, lähtee Siiri kohti seuraava kautta odottavaisin mielin. Aika näyttää, milloin seuraavat kisat päästään laskemaan, mutta se on varma, että sekä Siirin perhe että sponsorit saavat ylpeänä seurata tämän ahkeran, nuoren alppilupauksen menestystä FIS-rinteissä myös ensi kaudella.

Lumipeitteiset rinteet mielessä myös hellekeleillä

Kesän treenikaudellakin mielessä siintää jo talven kisakausi. Hittilaji porrasjuoksu sopii myös alppihiihtäjän kesän harjoitusohjelmaan – tällä kertaa kuitenkin mennään rinnettä ylös, eikä vain alaspäin.

Kuvat: Sauli Kvist

LISÄÄ AJANKOHTAISTA

Case Outokumpu – Laaja hankekokonaisuus Deep Mine -projektin prosessisähköistämisessä

lokakuuta 21, 2022
Outokummun Kemin kaivoksen Deep Mine -projektissa kaivosta syvennetään 500- ja 1000-tasojen välille maanalaisena kaivoksena. Maan alle on rakennettu paljon kaivosprosessin vaatimaa infrastruktuuria, jonka sähköistyksessä ASESilla ...

Lue lisää

ASESille lisää merkittäviä projekteja Metsä Fibren biotuotetehtaan työmaalle

marraskuuta 19, 2021
ASES on sopinut kahdesta merkittävästä asennusurakasta Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren Kemin biotuotetehdastyömaalla osana koko tehtaan sähkönjakeluverkoston rakentamista. Urakoiden yhteenlaskettu työllisyysvaikutus ASESilla ...

Lue lisää

Ases ja Siemens Energy Oy yhteistyössä: korkeajännitteisten kojeistojen modernisointia

syyskuuta 17, 2021
ASES ja Siemens Energy Oy ovat yhdessä toteuttaneet kaksi laajaa 110 kV kaasueristeisen kojeiston (GIS) modernisointiprojektia. Siemens Energy Oy on ollut urakoiden päätoteuttaja ja ASES tehnyt laadukasta asennustyötä aliurakoitsi...

Lue lisää

Terrafamen uuden akkukemikaalitehtaan ylösajo on alkanut

kesäkuuta 30, 2021
Suunnitteluinsinööri Jani Uusitalo valvoo tehtaan instrumentointi- ja automaatioasennuksia Sotkamossa käynnistymässä oleva Terrafamen akkukemikaalitehdas on yksi maailman suurimmista akkukemikaaleja valmistavista tahoista. Tehtaan...

Lue lisää
 
DJI_0690-ASES-HLPfi_kapea_t

VOIMMEKO OLLA AVUKSI?

Kuinka voimme auttaa?

Jätä viesti tai soita meille – keskustellaan yhdessä miten projektisi saadaan valmiiksi nopeasti ja kustannustehokkaasti.

OTA YHTEYTTÄ!
TAI SOITA MEILLE: +358 40 555 3214